Sivustolle on koottu Turun yliopistossa opiskelleiden kirjailijoiden haastatteluja, joissa he pohtivat omaa suhdettaan luovan kirjoittamisen oppiaineeseen ja sen vaikutukseen.
Helmi Kekkosen haastatteluHelmi Kekkonen on Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista opiskellut esikoiskirjailija.
Esikoisteoksesi Kotiin (Avain 2009) julkaistiin syksyllä, minkälaisen vastaanoton kirja on saanut ja millaisia odotuksia sinulla itselläsi oli kirjan julkaisemisen suhteen?
Kun myönteinen päätös kustantaa kirja tuli Avaimelta, meni hetki ennen kuin sitä saattoi uskoa todeksi. Tiivis työskentely kustannustoimittajan kanssa kesti melkein vuoden, jonka aikana kirjan toteutuminen muuttui kokoajan konkreettisemmaksi. Varsinaisesti sen tajusi kuitenkin vasta silloin kun kirjan sai käteensä. Se oli vain ja ainoastaan iloa ja ylpeyttä.
Pian sen jälkeen alkoi kritiikkien odotus. Aluksi olin ajatellut että kunhan yksikin lukija saa kirjasta jotain, ymmärtää sen miksi se on kirjoitettu, on se täyttänyt tehtävänsä. Kritiikkejä odottaessa sen välillä kuitenkin unohti. Kaikki arviot olivat kuitenkin positiivisia, mistä tuli hyvä mieli. Parhaimmalta ovat kuitenkin tuntuneet lukijoiden spontaanit palautteet, että kirja ja novellit ovat tavoittaneet ihmisiä, herättäneet ajatuksia ja tunteita.
Kirjan julkaisemisen myötä on myös tullut hienoja tilanteita ja mahdollisuuksia joita ei muuten olisi päässyt kokemaan. Avain on kustantamona kuin koti, siellä on tehty paljon töitä minun ja kirjan eteen ja olen ollut siitä tosi kiitollinen ja iloinen.
Millä tavoin kirjan julkaiseminen on vaikuttanut arkeesi?
Olen kokopäivätyössä kustantamon kirjakaupassa eli arki ei sinänsä ole muuttunut kirjan myötä. Pidin kuitenkin vuoden alussa kahden kuukauden kirjoitusvapaan, jonka aikana palasin kauan sitten aloittamani tekstin pariin. Kirjoittaminen tuntui hyvälle, mutta esikoiskirjan julkaisemisen jälkeen siihen liittyy myös toisenlaisia tunteita kuin esikoista kirjoittaessa. Yhtä aikaa on varmempi siitä että itsestä löytyy voimia ja kärsivällisyyttä kirjoittaa kirja valmiiksi, mutta myös pelkoa että mitä jos tämä homma ei toimikaan. Se on ristiriitainen tunne josta parhaimillaan saa paljon irti ja joka pahimmillaan saatta lamauttaa kirjoittamisen.
Tavallaan arki on siis sitä, että käy töissä, kirjoittaa silloin kun on aikaa ja antaa tekstin elää mielessä koko ajan. Selkein ero esikoiskirjan kirjoittamiseen liittyvään arkeen on kuitenkin vahvempi luottamus omaa kirjoittamista kohtaan, että kirjoittamisestakin on tullut ammatti.
Kuvailisitko hieman kirjasi syntyprosessia?
Ensimmäinen idea kokoelmalle oli ajatus ihmisisitä kaupungissa, siitä miten kaupungissa elämät osuvat toistensa varrelle, miten ihmiset kohtaavat tai ohittavat toisensa. Episodimaisuus oli alusta asti tärkeää, halusin kuvata ajallisesti lyhyitä, mutta ratkaisevia hetkiä ihmisten elämässä.
Ensimmäiset kokoelman novellit kirjoitin jo opiskellessani luovaa kirjoittamista, kaiken kaikkiaan novellit muotoutuivat kokoelmaksi noin neljän vuoden aikana.
Kun kaikki novellit olivat koossa meni muutaman kuukausi hiomisessa, järjestyksen päättämisessa ja muussa sellaisessa. Kustannustoimitusvaihe oli haastavin, kirjoitin kokoelman uusiksi kolme kertaa. Alkuperäisestä 11 novellista karsiutui kolme pois ja yksi uusi tuli tilalle, teksti tiivistyi paljon ja nimeä mietitittiin pitkään. Kirjoittamisprosessi oli pitkä ja välillä raskas, mutta nautin siitä myös paljon.
Olet opiskellut kirjoittamista, millainen on koulutustaustasi?
Opiskelin Turun yliopistossa pääaineena yleinen kirjallisuustiede, pitkinä sivuaineina kotimainen kirjallisuus ja luova kirjoittaminen. Valmistumisen jälkeen opiskelin vuoden kriitiisessä korkeakoulussa.
Miksi hait luovan kirjoittamisen opintoihin?
Olin kirjoittanut jonkin verran ja huomasin kaipaavani opetusta ja ohjausta. Halusin uskaltaa näyttää tekstejäni muille ja ennen kaikkea halusin tietää mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni kirjoittajana.
Oletko menestynyt kirjaoittamisen saralla, esimerkiksi sijoittunut kilpailuissa ennen kirjan julkaisua?
En.
Koetko luovan kirjoittamisen opintojen auttaneen esikoiskirjan kirjoittamisessa?
Luovan kirjoittamisen opiskelu oli todella tärkeää. Opintojen aloittaminen toi itseluottamusta ja opiskelu kirjoittamiselle, (itselleni hyvin oleellisen) rutiinin ja rytmin. Opin siihen, että jos haluaa kirjoittaa täytyy kirjoittaa, muuta tietä ei ole. Oma opettajani oli Riku Korhonen, jonka panostus, kannustus ja opettamistapa olivat mahtava apu ja tuki omalle kirjoittamiselle. Myös kritiikin antaminen ja saaminen olivat tärkeitä työkaluja, suhtautuminen omaan kirjoittamiseen sai uusia lähestymistapoja ja näkökulmia.
Saitko luovan kirjoittamisen opinnoista myös kirjoittamisen ulkopuolista hyötyä?
Luovan kirjoittamisen opinnot auttoivat myös muussa opiskelussa. Kirjallisuuden opiskelun teoreettisuuden rinnalle teki hyvää saada jotain konkreettista ja käytännöllisempää "tekemistä".
Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?
Tällä hetkellä kirjoitan uutta kirjaa, romaania tällä kertaa. Työskentely on hidasta, välillä hienoa ja välillä raskasta. Esikoisen julkaiseminen kuitenkin toi lopullisen varmuuden siitä, että haluan kirjoittaa. Että se on se, mitä minun täytyy tehdä.
Riku Korhonen on yksi Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista opiskelleista kirjailijoista. Korhonen opiskeli oppiaineessa vuosina 2001 – 2002 ja hänen esikoisromaaninsa Kahden ja yhden yön tarinoita julkaistiin vuonna 2003. Myöhemmin häneltä ovat ilmestyneet teokset Savumerkkejä lähtöä harkitseville (2005), Lääkäriromaani (2008) ja Hyvästi tytöt (2009).
Korhonen uskoo, että hänestä olisi tullut kirjailija joka tapauksessa. Kirjailijan uran käynnistäminen vain olisi saattanut kestää kauemmin ilman luovan kirjoittamisen opintoja.
Sain opinnoista lähinnä lisää rohkeutta ja uskoa omaan kirjoittamiseen, Korhonen toteaa.
Hän ei ole opiskellut kirjoittamista muualla. Tärkeimmiksi kirjoittamisen kehittämisen tavoiksi hän kokee lukemisen ja elämisen.
Ei täällä voi elää päivääkään silmät auki oppimatta jotain, josta voi olla hyötyä kirjoittamisessa.
Tie kirjailijaksi ei välttämättä vaadi kirjoittamisen opintoja. Kohti kirjan julkaisua voi kulkea montaa eri polkua.
Kyseessä on itse kunkin oma tie oman sanottavansa äärelle. Ne tiet voivat olla hyvin erilaisia.
Korhosen mielestä luovan kirjoittamisen opinnoissa oleellista on se, että opiskelija tulee todennäköisesti kirjoittaneeksi enemmän kuin aiemmin. Myös oman kirjoittamisen motiivien pohdinnasta tulee tiedostetumpaa. Muutoin hänen mukaansa opiskelun merkitykset ovat hyvin yksilöllisiä. Esimerkiksi oman kielellisen ilmaisun hiominen ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen voivat olla merkityksellisiä ajatellen työelämää ja muita opintoja. Kirjailijaksi tähtäävä taas saattaa hyötyä eri asioista.
Joku voi vaikka hyötyä siitä, että tulee harjoitustöiden käsittelyssä mielestään täysin väärinymmärretyksi ja suuttuu siitä niin paljon, että päättää näyttää kaikille, Korhonen pohtii.
Riku Korhoselle luovan kirjoittamisen opettajaksi päätyminen oli luonnollinen ja mieluinen vaihtoehto elättää itsenä. Tuttuun oppiaineeseen oli hyvä palata, tällä kertaa opettajan roolissa.
Opetin siellä neljä vuotta, ja ne vuodet olivat minulle hyvää aikaa. Muistelen niitä silloin tällöin ja saan niistä itselleni turvallisen olon. Tulevaisuutta kirjailijan ammatissa ajattelen pelokkaammin.
Opettamiskokemuksen hän kokee hyödylliseksi myös kirjailijan työssä. Hän on mielestään oppinut lukemaan tekstejä entistä tarkemmin, joka on auttanut oman tekstin lukemisessa ja korjaamisessa.
Opin esimerkiksi erottamaan teksteistä erityisen toimivat kohdat ja toisaalta kohdat, joissa tekstin jännite katosi tai teksti muuttui liian abstraktiksi.
Matkalla hyväksi kirjoittajaksi on Korhosen mielestä uskallettava kuunnella itseään ja kirjoittaa siitä mistä on oikeasti kiinnostunut. Omituiselta ja ahdistavaltakin tuntuvia aiheita ei pidä pelätä.
Kirjoittamalla niitä voi kesyttää ja naamioida ja niille voi antaa muodon, jonka saa työnnettyä loitommalle itsestään. Ja sillä tavalla elämästä voi tulla hitusen parempaa, vapaampaa ja mielenkiintoisempaa.
Nina Petander on Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista vuosina 2004–2006 opiskellut esikoiskirjailija. Syksyllä 2009 julkaistu romaani Pläts! (Otava) valittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon finalistiksi.
Oliko luovan kirjoittamisen opiskelulla vaikutuksia kirjan julkaisuun?
Kyllä, paljonkin. Otavan ja Suuren Suomalaisen Kirjakerhon järjestämässä Rakkaustarina-kilpailussa pärjännyt
Etappi-novelli sai alkunsa aineopintojen Proosan kirjoittaminen II -kurssilla. Kilpailun tulosten julkistamisen
yhteydessä kustantamosta kysyttiin onko minulla lisää tekstiä, ja romaanikässärini päätyi kustannustoimittajalle
joutumatta pinon alimmaiseksi. Oppiaineessa oli innostava ilmapiiri, ja sain aikaan riemukasta jälkeä. Kaikkeen
kaikkiaan voin todeta, että romaania ei välttämättä olisi ilman luovan kirjoittamisen oppiainetta.
Työstitkö romaanisi aihetta jo opiskelujen aikana? Onko esimerkiksi joitain opinnoissa kirjoitettuja tekstejä päätynyt kirjaan asti?
Tein aineopintojen seminaarityöksi romaanin aloituksen, ja tekstiä syntyi lopulta n. 60 liuskaa. Käytin myös muita
luovan kursseja romaaninkirjoittamispäämäräni hyväksi, kuten proosakurssia. Mm. Seita Parkkolan ja Niina Revon
pitämältä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilta tunnilla tehtyjä kirjoitusharjoituksia on muokattuna päätynyt
kirjaan asti.
Millaisia työkaluja Sinulle jäi luovan kirjoittamisen opiskelusta käteen? Mikä oli opinnoissa hyödyllisintä?
Ensinnäkin opin synopsiksen tekemisen tärkeyden. Osaan myös ehkä hieman paremmin asettua tekstini ulkopuolelle enkä ole
sille niin sokea kuin aikaisemmin. Ainakin tiedostan, että lukijan näkökulma on ajoittain hyvä ottaa huomioon. Lisäksi
muotoseikkoihin, kuten toiston tai liikojen adjektiivien välttämiseen ja selkeään lauserakenteeseen pyrkimiseen aloin
paneutua tarkemmin.
Palautteen vastaanottamisen sietokyky kasvoi ja tietoisuus siitä, että koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Joni
Pyysalon lyriikankursseilta jäivät mieleen koherenttiuteen liittyvät seikat. Ylipäänsä luovan kirjoittamisen
opiskelu ja kirjoittamisen eri genreihin liittyvät tehtävät tarjosivat oivan mahdollisuuden tutkia itseään
kirjoittajana. Lisäksi opettajat olivat ammattitaitoisia.
Näetkö, että oppiaineesta on ollut hyötyä jossain muussakin kuin kirjan kirjoittamisessa?
Olen mm. vinkannut kirjastotyössäni kirjallisuutta, johon tutustuin luovan kirjoittamisen oppiaineessa
tekstinäytteiden myötä. Tekstin analysointitaidot kasvoivat, ja kaikesta opiskelusta on mielestäni
yleissivistävää hyötyä.
Oletko opiskellut kirjoittamista muualla? Entä haluaisitko vielä lisää kirjoittamiskoulutusta?
Osallistuin Varsinais-Suomen taidetoimikunnan järjestämälle Kirjoittamisen korkean paikan leirille aineopintojen
jälkeen 2006, ja työstin siellä käsikirjoitustani edelleen. En ehkä juuri nyt kaipaa koulutusta, mutta tarvitsen
kirjailijoita, eläviä ja kuolleita, joiden kanssa keskustella ja joiden teoksista ammentaa virikkeitä omaan
kirjoittamiseen. Tarvitsen myös kirjoittavia ystäviäni, joihin tutustuin luovan kirjoittamisen oppiaineessa.
Millaista kirjan kirjoittaminen käytännössä oli? Onko uusi jo tekeillä?
Se oli pitkäjännitteisyyttä vaativaa pakertamista, jossa jonkinlaisen rutiinin ylläpitäminen on hyväksi. Oli
ala-arvoisia päiviä, jolloin syntyi pelkkää poistettavaa materiaalia. Oli hienoja hetkiä, jolloin teksti virtasi
ja syntyi valmiita, kielellisesti tyydyttäviä lauseita. Kustannussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen
kirjoittaminen muuttui. Halusin pistää parastani, kun tiesin että tekstini julkaistaan. Se toi myös paineita,
ja ajoittain sorruin liikaan yrittämiseen. Jossain vaiheessa kässärini oli kustannustoimittajan mielestä kuin
"yliviritetty mopo".
Tällä hetkellä kirjoitan päivätyöni ohessa, ja etsin uusia kirjoittamisen rutiineja. Kaikki on palannut
alkupisteeseen. Kerään materiaalia ja teen muistiinpanoja, elän päänsisäistä arkea hahmojeni kanssa. Taistelen
kirjoittamisen esteitä vastaan. Kyselen itseltäni, onko minulla mitään annettavaa ja osaanko enää kirjoittaa
lainkaan. Mietin haavikkomaisesti että kannattaako sotkea paperia, jota varten piti tappaa puita. Uusi kirja
on tekeillä, tuskastuttavan hitaasti.
Mitä sanoisit opiskelijalle, joka haluaa opiskelemaan luovaa ja menee pääsykokeisiin?
Minulle oppiaine oli silta, jonka yli sain kulkea vain kerran. Sille kannatti astua.
Iida Rauma opiskeli luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa vuosina 2006-2008. Hänen esikoisromaaninsa julkaistaan alkuvuodesta 2011. Iida on kotoisin Littoisista mutta on muuttanut seksuaalisista syistä Helsinkiin.
Miksi halusit opiskella luovaa kirjoittamista juuri Turun yliopistossa?
Missään muualla Suomessa opinnot eivät keskity yhtä suoraan vain ja ainoastaan kirjoittamiseen. Kirjoittamisen teoria ei kiinnosta minua eikä sen puoleen dramaturgiaakaan; halusin opiskella jotain, mikä tukisi proosan kirjoittamistani.
Mitä kirjoittamiseen liittyviä työkaluja opinnot sinulle antoivat?
Minulla oli hyvä kirjoitusrutiini jo ennen opintoja, mutta tietysti kirjoittamisen säännönmukaistuminen on yksi opintojen keskeinen etu. Älykkään ja perustellun kritiikin kuuleminen oli ja on ensiarvoisen tärkeää kaiken oppimisen kannalta. Ylipäänsä kirjoittamisen opiskelu on hyödyllistä kenelle tahansa, joka joutuu tuottamaan tekstiä työssään.
Mikä opiskelussa oli antoisinta?
Se, että oikeasti kirjoitettiin eikä vain jauhettu paskaa kirjoittamisesta.
Miten opinnot vaikuttivat käsitykseesi itsestäsi kirjoittajana?
Opinnot antoivat luvan ajatella kirjoittamista muunakin kuin aikaa vievänä ja kuluttavana harrastuksena.
Miten opinnot vaikuttivat kirjoittamiseesi?
Luonnollisesti ne tukivat kirjoittamistani. Kerrankin sain opintojeni puitteissa tehdä sitä, mistä olen kiinnostunut ja mitä tiedän tekeväni myös tulevaisuudessa. Muilla aloillahan tämä taitaa olla itsestäänselvyys.
Mikä on keskeisintä/konkreettisinta/tärkeintä, mitä opinnoista jäi käteen?
Sujuvampaa, rehellisempää ja ylipäänsä parempaa tekstiä. Hyviä ystäviä. Joo ja romaanikäsikirjoituksen raakaversio, jota en ilman opintoja olisi raapinut kasaan yhtä nopealla vauhdilla.
Miten olet hyödyntänyt luovan kirjoittamisen opintoja työelämässä?
Hyvä kirjoitustaito on sen verran harvassa, että sille löytyy kysyntää vaikka mistä!
Mitä kirjoittamisen opiskelu voi parhaimmillaan kirjoittajalle antaa?
Mitä nyt minkään asian opiskelu voi kenellekään antaa? Mahdollisuuden oppia, kehittyä, luoda ammatti-identiteettiä, vaikka mitä… Eihän muusikoilta tai insinööreiltäkään kysytä, mitä heidän alansa opinnot ovat heille antaneet. On itsestään selvää, että opiskelun puitteissa opitaan jotain!
Kirjoittaminen on toki myös yksinäistä ja pitkäveteistä, joten vertaisryhmä on tärkeä.
Mitä neuvoja antaisit kirjoittamisesta ja sen opiskelusta kiinnostuneille?
Kirjoittaessa ei pidä välittää siitä, mitä äiti/ystävät/avecit/kurssitoverit/opettajat/ vihamiehet/muut potentiaaliset lukijat tekstistä ajattelevat.
Kerro tulevista kirjoitusprojekteistasi
Olen viimeiset pari vuotta kirjoittanut romaania, ja syksyllä 2008 minut valittiin 700 hakijan joukosta Gummeruksen kirjailijakouluun. Nyt käsikirjoituksen työstäminen alkaa olla loppusuoralla, ja minulle on tarjottu kustannussopimusta. Joten eiköhän kirja tule joskus ulos.
Kerro romaanisi synty- ja kirjoitusprosesseista.
Nimi on vielä auki, mutta romaani kertoo katoamisesta ja olen kirjoittanut sitä pari vuotta melko keskittyneesti. Pitkä proosa on aina ollut minulle itsestään selvyys.